Sydämen vajaatoiminnan lääkehoito

Sydämen vajaatoiminta on monimutkainen kokonaisuus, johon vaikuttavat paitsi sydämen toiminnot, myös verisuonet, munuaiset ja hermosto. Siksi hoidossa tarvitaan useita erilaisia lääkkeitä, joista jokaisella on oma osuutensa vajaatoiminnan pysäyttämisessä.

Lääkevalintaan vaikuttaa suuresti myös vajaatoiminnan tyyppi, eli onko kyseessä systolinen vai diastolinen vajaatoiminta.

Vajaatoiminnan lääkehoidon kulmakivet

ACE-estäjät ja ATR:n -salpaajat ovat vajaatoiminnan peruslääkkeitä. Ne hillitsevät suolan ja nesteen kertymistä aiheuttavaa hormonitoimintaa ja keventävät sydämen työtä laajentamalla verisuonia. Yleensä hoito aloitetaan ACE-estäjällä. Valmisteita ovat esimerkiksi ramipriili (Cardace®), enalapriili (Renitec®, Linatil®), lisinopriili ja perindopriili (Coversyl®). Yleisin haittavaikutus on kuiva yskä. Jos tällaista ilmenee, vaihto ATR-salpaajaan poistaa ongelman. Tavallisimpia ATR-salpaajia ovat esimerkiksi kandesartaani (Atacand®), valsartaani (Diovan®), losartaani (Cozaar®) ja olmesartaani (Olmetec®).

Lääkkeet aloitetaan pienin annoksin, ja annoksia nostetaan munuaistoimintaa ja verenpainetta seuraten. Tavoitteena ei ole käyttää mahdollisimman pieniä annoksia, vaan päinvastoin, suurimpia mahdollisia, joilla on todettu paras hyöty. Näitä lääkkeitä käytetään yleisesti myös kohonneen verenpaineen hoitoon. Joskus lääkereseptissä saattaa reseptin rakenteelliseen kirjaamiseen liittyen lukea erheellisesti käyttöaiheena ”kohonneen verenpaineen hoito”. Vajaatoimintapotilas ei saa tämän perusteella erehtyä itse lopettamaan lääkettä, vaan pikemminkin tulee pyytää lääkäriä merkitsemään reseptiin käyttötarkoitus oikein.

Uusin lääke tässä ryhmässä on ATR:n salpaajan (valsartaanin) ja neprilysiinin estäjän (sakubitriili) yhdistelmälääke. Lääkettä on vain yksi vaihtoehto, Entresto®. Teho perustuu molekyylien yhteisvaikutukseen. Lääkkeeseen vaihdetaan, jos joku edellä mainituista lääkkeistä ei auta riittävän hyvin.

Sydämen vajaatoiminnasta johtuvaa nesteen kertymistä helpotetaan nesteenpoistolääkkeillä eli diureeteilla. Näistä furosemidi lienee tavallisin. Kauppanimiä ovat Furesis®, Vesix® ja Lasix®. On tärkeätä, että jokainen potilas saa hyvät ohjeet diureettien itsesäätelystä, sillä nesteenpoistolääkkeen annostusta voi vaihdella sairauden ja tilanteen mukaan. Tasaisessa eli stabiilissa vaiheessa annos voi olla pienempi, ja sitä suurennetaan vajaatoiminnan pahenemisvaiheissa. Myös pitkien hellejaksojen aikana voi olla tarpeen vähentää annostusta elimistön liiallisen kuivumisen ehkäisemiseksi.

Spironolaktoni on erityinen nesteenpoistolääke, joka vastustaa aldosteroni-suolahormonin vaikutusta. Siksi siitä käytetään myös nimitystä aldosteroniantagonisti. Kauppanimiä ovat Spirix®, Spironolaktone Orion® ja Aldactone®. Se ehkäisee muiden nesteenpoistolääkkeiden aiheuttamaa kaliumin hukkaa. Haittavaikutuksena voi ilmetä rintarauhasten kasvua, erityisesti ylipainoisilla miehillä. Uudemmalla vaihtoehdolla, eplerenonilla (Inspra®), vastaavaa ongelmaa ei ole. Eplerenoni on kuitenkin monin verroin kalliimpaa, sillä lääkeyhtiö ei ole hakenut lääkkeelle korvattavuutta Suomessa.

Beetasalpaajat suojaavat sydäntä sympaattisen eli kiihdyttävän hermoston liikavaikutuksilta. Ne ehkäisevät rytmihäiriöitä. Tavallisin on monille tuttu bisoprololi (esim. Orloc®, Emconcor®). Aluksi annos on pieni, ja sitä pyritään vähitellen suurentamaan siedettävyyden mukaan. Muutamia vuosia sitten lanseerattiin uusi vaihtoehto beetasalpaajalle, ivabradiini (Procorolan®). Lääkkeen käyttö on kuitenkin jäänyt vähäiseksi, sillä se ei toimi eteisvärinäpotilailla. Vanha lääke digoksiini on pikkuhiljaa jäämässä yhä vähemmälle käytölle. Sitä käytetään nykyisin enää pysyvässä eteisvärinässä sykkeen hillitsemiseen.

SGLT2-estäjät ovat alun perin diabeteksen hoitoon kehitettyjä lääkkeitä, joilla havaittiin myöhemmin olevan useita hyödyllisiä vaikutuksia myös sydämen ja verisuonten toimintaan. Positiivisia vaikutuksia nähdään myös potilailla, joilla ei ole diabetesta.

Tällä hetkellä valmisteita ovat empagliflotsiini (Jardiance®) ja dapagliflotsiini (Forxiga®). Lääkkeet lisäävät glukoosin ja natriumin erittymistä virtsaan, millä on useita suotuisia vaikutuksia. Verenpaine laskee hivenen ja nestekuorma vähenee. Koska sokeria erittyy virtsaan, yleisimpiä haittavaikutuksia ovat virtsatie- ja genitaalialueen infektiot.

Muu lääkehoito

Monilla vajaatoimintapotilailla on myös eteisvärinä. Lähes kaikki tarvitsevat tukosvaaran riskipisteytyksen mukaan arvioituna veren hyytymistä estävän lääkkeen eli antikoagulantin. Jos vajaatoiminnan taustalla on sepelvaltimotauti, hoitoon kuuluu verihiutaleita estävä lääkitys ja kolesterolia alentava statiinihoito.

Myös raudanpuute on yleistä. Tehokkain tapa täydentää elimistön rautavarastot on infuusiona eli tiputuksena annettava annos rautaa.

Koska vajaatoiminnassa sydänlihaksen pumppauskyky on heikentynyt, pumppausvoimaa parantavia lääkkeitä on yritetty kehittää pitkään. Suomalaisillakin on oma keksintö, levosimendaani (Simdax®). Lääkettä käytetään tiputuksena sairaalassa vajaatoiminnan pahenemisvaiheissa, mutta siitä ei ole tabletti- tai pistosvalmistetta.

Uusin vajaatoimintalääke on nimeltään verisiguaatti (Verquvo®). Vaikutusmekanismi on täysin uudenlainen, vastaavaa guanylaattisyklaasia stimuloivaa lääkettä ei ole. Lääkkeellä on rajoitettu peruskorvattavuus potilaille, joilla on merkittävästi alentunut sydämen pumppausvoima, ja vajaatoiminnan pahenemisvaiheita on jouduttu hoitamaan sairaalassa.

Vältettäviin lääkkeisiin kuuluvat tulehduskipulääkkeet, jotka voivat pahentaa vajaatoimintaa heikentämällä munuaisten toimintaa. Ensisijaisesti tulisi käyttää muita kipulääkkeitä, kuten parasetamolia. Jos tulehduskipulääkkeelle on painava syy, tulee pyrkiä pienimpään tehokkaaseen annokseen ja lyhyeen hoitoaikaan.

Luontaistuotteista ei ole tutkimuksin todettua hyötyä. Niillä voi olla arvaamattomia yhteisvaikutuksia monien lääkkeiden kanssa, joten niiden käytöstä on viisainta pidättäytyä.