Hyppää sisältöön

Search

Avoin työpaikka: KEHITTÄMISPÄÄLLIKKÖ

Me Sydänliitossa teemme työtä, jotta suomalaiset eläisivät pidempään terveinä ja että kukaan sydänsairastunut tai hänen läheisensä ei jäisi yksin sairauden kanssa. Monipuolisen sydänterveyttä edistävän toiminnan ja kampanjoinnin lisäksi tarjoamme sairastuneille mm. tietoa, tukea, kursseja, vertaistukea, liikuntaa ja virkistystoimintaa. Kohderyhmiämme ovat erityisesti lapsiperheet, henkilöt, joilla on sydänterveyden riskitekijä sekä sairastuneet ja heidän läheisensä. Olemme uudistaneet strategiamme […]

Lue artikkeli

Älä hoida sairautta vaan potilasta – kuntoutus ja tukipalvelut laitettava kuntoon

Diabetesliitto, Sydänliitto, Syöpäjärjestöt ja Kuntoutussäätiö korostavat potilaiden kokonaisvaltaisten tukipalvelujen parantamisen tärkeyttä ensi vaalikaudella. Järjestöjen toteuttaman kyselyn tulokset kertovat karua kieltään siitä, kuinka vähän potilaiden psykososiaaliseen ja kuntoutumisen tukeen panostetaan terveydenhuollossa. – Noin tuhannesta syöpää, sydänsairauksia tai diabetesta sairastaneesta vastaajasta vain puolet koki saaneensa riittävästi tukea sairautensa kanssa selviytymiseen. Enemmän tukea olisi kaivattu useissa eri sairauden […]

Lue artikkeli

Sydänliiton selvitys: Sepelvaltimotautipotilaan jatkohoidon järjestymisessä merkittäviä hyvinvointialuekohtaisia eroja

Sydänliitto ja sen alueelliset sydänpiirit tekivät vuoden 2022 lopulla selvityksen sepelvaltimotautipotilaiden jatkohoidon järjestämisestä eri hyvinvointialueilla. Selvitys paljasti merkittäviä alueellisia eroja potilaiden mahdollisuuksissa ohjautua suositusten mukaiseen jatkohoitoon esimerkiksi sydäninfarktin tai pallolaajennuksen jälkeen.

Lue artikkeli

Elvytystutkimuksen tulokset julki: suomalaisten valmius elvyttää kasvanut kaikilla osa-alueilla

Sydänliitto toteutti vuoden 2023 alussa Suomi elvyttää -kyselytutkimuksen. Kyselyllä pyrittiin selvittämään muutosta suomalaisten elvytysvalmiudessa vuosien 2019 ja 2022 välillä. Tuoreen tutkimuksen tuloksia verrattiin Sydänliiton vuonna 2019 tekemään vastaavaan kyselyyn. Suomalaisten elvytysvalmiudet olivat parantuneet kaikilla osa-alueilla.

Lue artikkeli

Sairauksien ehkäisyä yli hallintorajojen – kansallinen ohjelma sai laajan kannatuksen terveysjärjestöjen vaalipaneelissa

Kansakunnan pulssilla – vaalipaneelissa keskustelivat eduskuntavaaliehdokkaat Saara Hyrkkö (vihr.), Hanna Kosonen (kesk.), Ritva Elomaa (ps.), Paula Risikko (kok.), Katja Hänninen (vas.) sekä Antti Rinne (sd.). Tilaisuuden taustalla oli järjestöjen tahto edistää ja ylläpitää vaalien alla keskustelua, jossa terveyttä ja taloutta ei aseteta vastakkain. Ennaltaehkäisyä yli hallintorajojen Keskustelussa nousi esiin tarve panostaa entistä laajemmin ennaltaehkäiseviin palveluihin. […]

Lue artikkeli

Äänestyspaikoilla keräys kotimaan vammaisten ja sairaiden hyväksi

Vuodesta 1907 lähtien Suomen vammaisille ja sairaille apua tuonut Pieni ele -vaalikeräys on eduskuntavaalien aikana äänestyspaikoilla. Lahjoitusten avulla saadaan järjestettyä esimerkiksi vertaistukea tai kuntoutusta. Pienituloisille ja sairaille piristävät tapahtumat ovat tärkeitä.

Lue artikkeli

Lihavuuden stigma koskettaa myös lapsia ja perheitä

Lihavuuden stigma koskettaa myös lapsia ja perheitä. Etenkin, jos lapsen paino on noussut, kokevat vanhemmat huolta, harmitusta, syyllisyyttä ja turhautumistakin sekä avun saannissa että ympäristön suhtautumisessa. Vastuullisempaa painopuhetta tarvitaan sekä yhteiskunnan että terveydenhuollon taholta.

Lue artikkeli
Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi