Hyppää sisältöön

4 posts found.

Date selected: tammikuu 2019

Clear search

Search

Suomalaisten syömistottumusten muutoksessa on paljon hyvääkin

​Lähes kaikki suomalaiset syövät edelleen liikaa suolaa ja tyydyttynyttä rasvaa. Kuidun ja kasvisten käyttö jää reilusti alle tavoitteen. Positiivista on, että sokerin käyttö on suurimmalla osalla kunnossa ja välttämättömiä rasvahappojakin saadaan keskimäärin riittävästi. Tulokset ovat tuoreita lukuja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen äskettäin julkaisemasta FinRavinto 2017 -raportista.

Lue artikkeli

Painonpudotus vähentää eteisvärinää

Australialaisessa LEGACY-tutkimuksessa osoitettiin jo aiemmin, että painonpudotuksella voitiin merkittävästi vähentää oireista eteisvärinää. Tutkimuksen aineistosta selvitettiin nyt, voisiko laihtumalla jopa kääntää eteisvärinän taudinkulku. Tulokset ovat selviä. Laihduttamalla eteisvärinäsairauden eteneminen voitiin pysäyttää, jolloin kohtauksia esiintyi vähemmän.

Lue artikkeli

​Lions-liiton kampanjalla lisää sydäniskureita Suomeen

Lions-liitto on aloittanut hankkeen, jonka tavoitteena on sydäniskureiden määrän lisääminen Suomessa. Hankkeessa Lions-klubit kartoittavat sydäniskureiden tarpeet omilla toiminta-alueillaan. Suomessa on noin 940 lionsklubia. Tavoitteena on, että jokainen klubi rahoittaisi vähintään yhden laitteen hankinnan, jolloin maahamme saataisiin hankittua lähes 1 000 sydäniskuria lisää.

Lue artikkeli

​Laaturekisteri osoittaa hoidon puutteet

Hoitosuositusten mukaisen hoidon toteutuminen vaikuttaa merkittävästi ennusteeseen sydämen vajaatoimintaa sairastavilla potilailla, selvittää laaturekisteriin perustuva tanskalaistutkimus.

Lue artikkeli
Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi