Näin ruokit kesälomaa viettävät lapset helposti ja edullisesti
Koululaiset kirmasivat kesälaitumille, ja moni vanhempi joutuu pohtimaan, mitä lapsille nyt päivisin syötetään. Ruuan hinnan nousu haastaa perheitä keksimään edullisia lounas- ja välipalavaihtoehtoja. Kouluruokailu helpottaa vanhempien arkea. Sen merkityksen todella huomaa, kun lapset jäävät kesälomalle. Kun kokkaat, tee kerralla isompi määrä. Tee pakastimeen tai jääkaappiin sopivan kokoisia annoksia, joista koululainen voi itse lämmittää lounaan. – […]
Lue artikkeli9.6.2022
Sydänviikko käynnistyy – ruokailo herää kouluissa, päiväkodeissa ja lapsiperheissä
Tulevana sunnuntaina käynnistyvää Sydänviikkoa vietetään 8.-15.5.2022 Iloa ruuasta -teemalla. Sydänliiton yhdessä Sydänmerkin ja Neuvokas Perheen kanssa organisoimaan valtakunnalliseen sydänterveyden teemaviikkoon osallistuu jo toisena vuonna peräkkäin satoja päiväkoteja ja kouluja ympäri Suomea.
Lue artikkeli6.5.2022
Kohonnut verenpaine yksistään ei altista vakavalle COVID-19-taudille
Koronapandemian alkuvaiheessa uutisoitiin, että kohonnutta verenpainetta sairastavilla olisi suurentunut riski saada vakava COVID-19-tautimuoto. Alussa jopa epäiltiin, että tavallisimmat verenpainelääkkeet saattaisivat lisätä sairastumisen vaaraa. Onneksi tämä epäilys osoittautui nopeasti vääräksi. Tuoreessa, laajaan eurooppalaiseen rekisteridataan perustuvassa tutkimuksessa oli mukana yli 9000 COVID-19-taudin vuoksi sairaalahoitoon joutunutta. Heistä oli miehiä 60%, ja 48%:lla oli aiemmin todettu verenpainetauti. Verenpainetautia sairastavat […]
Lue artikkeli8.4.2022
Järvenpään Myllytien Toimintakeskukselle tunnustusta sydänterveyden edistämisestä
Suomen Sydänliitto palkitsi Järvenpään Myllytien Toimintakeskuksen sydänterveyden edistämisen alueellisella kunniamaininnalla 31.3.2022 Järvenpään Sydänyhdistyksen järjestämän runsaslukuisen yleisön houkutelleen eteisvärinätapahtuman yhteydessä.
Lue artikkeli4.4.2022
Sydänliiton uusi Sydänturvallinen Suomi -verkkopalvelu avattiin
Sydänliitto julkaisee Sydänturvallinen Suomi -verkkopalvelun. Palvelusta on mahdollista tarkistaa Suomen sekä sen jokaisen kunnan ja hyvinvointialueen sydänturvallisuuden taso. Lisäksi palvelu tarjoaa toimintaohjeita sydänturvallisuuden parantamiseksi. Sydänturvallisuuden taso muodostuu neljän eri sydänturvallisuuden osa-alueen yhteistuloksesta. Mittaristo on kehitetty yhteistyössä VTT:n kanssa.
Lue artikkeli31.3.2022
Avoin työpaikka: Digitaalisen varainhankinnan asiantuntija
Me Sydänliitossa teemme työtä sen eteen, että suomalaiset eläisivät pidempään terveinä ja että kukaan sydänsairastunut tai hänen läheisensä ei jäisi yksin sairauden kanssa. Monipuolisen sydänterveyttä edistävän toiminnan ja kampanjoinnin lisäksi tarjoamme sairastuneille mm. tietoa, tukea, kuntoutusta, vertaistukea, liikuntaa ja virkistystoimintaa. Olemme uudistaneet juuri strategiamme ja organisaatiotamme vastaamaan uuden strategian linjauksiin. Panostamme vahvasti tulokselliseen toimintaan, kehitämme […]
Lue artikkeli22.3.2022
Avoin työpaikka: Markkinoinnin ja viestinnän asiantuntija
Me Sydänliitossa teemme työtä sen eteen, että suomalaiset eläisivät pidempään terveinä ja että kukaan sydänsairastunut tai hänen läheisensä ei jäisi yksin sairauden kanssa. Monipuolisen sydänterveyttä edistävän toiminnan ja kampanjoinnin lisäksi tarjoamme sairastuneille mm. tietoa, tukea, kuntoutusta, vertaistukea, liikuntaa ja virkistystoimintaa. Olemme uudistaneet juuri strategiamme ja organisaatiotamme vastaamaan uuden strategian linjauksiin. Panostamme vahvasti tulokselliseen toimintaan, kehitämme […]
Lue artikkeli