Hyppää sisältöön

Search

Sydäntyötä, jolla on merkitystä

Ihan ensimmäinen muistoni menee vielä pitemmälle kuin työurani, lapsuuteeni 1970-luvulla. Mummuni asui Tampereella Hämeenpuistossa ja poikkesimme silloin tällöin Tampereen sydänyhdistyksen silloisessa myymälässä. Mummuni halusi tukea tärkeää työtä ostamalla myymälästä monet lahjat ja kortit. Erityisen hyvin mieleeni ovat jääneet ns. nallejulisteet, joita ihailin myymälän seinillä. Jo pienestä pitäen minulle on jäänyt Sydänliitosta positiivinen mielikuva. Eli kyllä […]

Lue artikkeli

Estradilla voi voittaa itsensä

Me tytöt haaveilimme tietysti prinsessan roolista. Pojat eivät roolitoiveitaan ilmaisseet, mutta eiköhän prinssin rooli olisi ollut useimman mieleen. Toisluokkalaisen Tuulan valttina olivat pitkät kihartuvat hiukset, niinpä hänestä tuli näytelmän tähti Prinsessa Ruusunen. Komea Kurt sai prinssinä pelastaa prinsessan ja koko hovin. Minun osakseni tuli niin sanottu luonnerooli – paha haltijatar. Koska omat kasvoni ja nöpönenäni […]

Lue artikkeli

Tehdään yhdessä elvytystaidot tutuksi

Matkustamohenkilökunta kuulutti sairaanhoitajaa tai lääkäriä. Näin heti itseni elvyttämässä ja riensin paikalle. Apua tarvittiinkin nenäverenvuodon tyrehdyttämiseen. Hyvä niin. Elvytystilanne osuu todella harvoin kohdalle, ellei nyt satu työskentelemään ensihoitajana tai vastaavissa työtehtävissä. Tilanne on todennäköisesti ainutkertainen eli vain harva meistä on elvyttämisessä konkari. Auta rohkeasti, vaikka sinulla ei olisi kokemusta eikä koulutusta. Elvyttämällä et voi tehdä […]

Lue artikkeli

Vesi kannattelee liikettä antaen ajatuksille tilaa

Olen Helsingin lähiön kasvatti ja sitä kautta uimahallit ovat aina olleet luonteva osa liikkumistani. Ensimmäinen oli 1968 valmistunut Pirkkolan uimahalli keskellä vehreää Keskuspuistoa. Sen koko seinän levyisistä ikkunoista ihailen edelleen luonnon omaa näytelmää ja katson vuodenaikojen vaihtumista. Pirkkolan jälkeen olen käynyt uimassa monessa hallissa ja jokaisessa on oma tunnelmansa ja yleisönsä. Se on rikkaus ja […]

Lue artikkeli

Mitä tehtäis syyslomalla?

Digilaitteet vetävät lapsia puoleensa niin tehokkaasti, että jotain muutakin on keksittävä. Kotonakin voi keksiä monenlaista hauskaa, ja päätin tehdä itselleni listan, josta ehdottelen lapsille aamuisin ideoita. Leikkiaikaa Lomalla on enemmän aikaa leikkiä. Leikkiminen on vähentynyt lasten maailmassa, mutta onneksi sitä kuitenkin vielä on. Usein loma-aikoina kaivan vaatehuoneen perältä vanhoja leluja kuten Barbeja, Legoja ja autoradan […]

Lue artikkeli

Australia and Finland are not that much different when it comes to heart disease

Regardless of which country you live in; heart disease is one of the biggest killers, continuing to affect the lives of millions. Let’s take a look at some key public campaigns led by the Heart Foundation Australia that have made an impact on this largely preventable disease! You never know, by reading through this article you may save your life or the life of someone you love!

Lue artikkeli

Australian ja Suomen sydäntaudeissa paljon yhteistä

Thomson esittelee kaksi Australian sydänjärjestön keskeistä kampanjaa, jotka ovat ehkäisseet merkittävästi sydänsairauksia Australiassa. Hänen haastateltavanaan on Australian sydänjärjestön Victorian alueella työskentelevä Roni Beauchamp. Suomen tavoin sydänsairaudet ovat suurimpia kuolemansyitä myös Australiassa. Australian sydänjärjestö on saanut paljon aikaiseksi 50 toimintavuotenaan, mutta paljon on vielä tehtävää, jotta suurelta osin ehkäistävissä olevat sydänsairaudet koskettaisivat pienempää määrää perheitä. Osa sydänsairauksista johtuu perinnöllisistä tekijöistä, mutta suurin osa sairastuneista pystyisi vaikuttamaan […]

Lue artikkeli
Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi