Eteisvärinän syyt
Joskus eteisvärinäkohtauksia voidaan saada vähennettyä, jos eteisvärinälle altistaviin tekijöihin puututaan. Tällaisia tekijöitä ovat esimerkiksi tupakointi, ylipaino, alkoholin käyttö ja uniapnea. Aina eteisvärinälle ei kuitenkaan löydy erityistä syytä. Tekijöitä eteisvärinätaipumuksen taustalla Eteisvärinätaipumus lisääntyy ikääntyessä, mikä on eteisvärinän aiheuttajista merkittävin. Tärkeimmät eteisvärinälle altistavat sydän- ja verenkiertoperäiset syyt ovat kohonnut verenpaine, sydämen vajaatoiminta, sydämen läppäviat sekä sepelvaltimotauti. Muita, […]
Lue artikkeliMiten toimin kun eteisvärinäkohtaus alkaa
Eteisvärinäkohtausta kutsutaan akuutiksi eli vasta-alkaneeksi, jos rytmihäiriön alkamisesta on alle kaksi vuorokautta. Usein on kuitenkin vaikeaa hahmottaa, milloin rytmihäiriö alkoi. Seuraavassa kerrotaan, kuinka tulisi toimia kun rytmihäiriökohtaus yllättää. Lisäksi kerrotaan, miten rytmihäiriökohtausta hoidetaan päivystyspoliklinikalla. Jos sinulla ei ole aiemmin todettu eteisvärinää Rytmihäiriötä ei voi nimetä ilman EKG-dokumenttia. Nauhoitus tulisi siis ottaa rytmihäiriön aikana. Jos sinulla […]
Lue artikkeliPalautuminen paremmaksi hyvällä syömisellä
Palautuminen on osa hyvinvointia, vaikka siitä puhutaan usein urheilusuorituksen yhteydessä, jolloin tarkoitetaan kehon palautumista rasitusta edeltävälle tasolle. Myös arjen kuormituksesta on hyvä palautua. Palautuessasi rentoudut, stressi lievittyy ja voimavarasi täydentyvät. Kun akkusi ovat latautuneet, olet jälleen valmis vastaanottamaan uusia haasteita. Palautumista tukevat säännöllinen ateriarytmi, riittävä energiansaanti ja monipuolinen ravintoaineiden saanti. Miten sinä voit edistää omaa […]
Lue artikkeli27.6.2024
Eteisvärinän estohoito
Jos eteisvärinä on oireeton, tai oireet ovat lääkityksellä helposti hallittavissa, ei rytmihäiriötä tarvitse lähteä estämään toimilla, joista saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Tuolloin keskitytään hyvän antikoagulaatiohoidon toteuttamiseen ja eteisvärinän aikaisen sykkeen hallintaan. Katso lisää pysyvän eteisvärinän hoito -kirjoituksesta. Joillain potilailla eteisvärinä aiheuttaa voimakkaita oireita ja heikentää siten elämänlaatua. Silloin yritetään vähentää eteisvärinäkohtauksia rytmihäiriölääkkeillä ja […]
Lue artikkeliAivoinfarktin esto eteisvärinäpotilaalla
Aivoinfarktin vaaraa ei vähennetä ehkäisemällä oireisia rytmihäiriökohtauksia, vaan käyttämällä veren hyytymistä hidastavaa lääkitystä, antikoagulanttia. Tukosvaaran riskinarvio Lääkäri arvioi potilaansa tukosvaaraa laskemalla riskipisteitä. Tähän tarkoitukseen on luotu kansainvälinen CHADSVA-pisteytys (lyhenne tulee riskitekijöiden englanninkielisistä alkukirjaimista). Riskipisteitä saa seuraavista tekijöistä: Ominaisuus Pistemäärä Sydämen vajaatoiminta (heikentynyt vasemman kammion toiminta) 1 Kohonnut verenpaine 1 Ikä vähintään 75 vuotta 2 Diabetes […]
Lue artikkeliPysyvän eteisvärinän hoito
Sydämen eteislokeroissa tapahtuu ajan mittaan muutoksia, joiden johdosta eteisvärinä alkaa yhä helpommin. Tällainen eteisvärinää suosiva muutos on esimerkiksi eteisten laajentuminen. Tutkimalla sydämen ultraäänitutkimuksella eteislokeroita kardiologi pystyy tekemään arvion rytminsiirron onnistumismahdollisuuksista. Kun eteisvärinää on ollut usein tai pitkiä aikoja, eteisten sopeutuminen eteisvärinään on edennyt jo niin pitkälle, ettei normaalia sinusrytmiä saada enää rytminsiirrolla aikaiseksi, saati ylläpidettyä. […]
Lue artikkeliPitkään jatkuneen eteisvärinän rytminsiirto
Eteisvärinä on rytmihäiriö, jonka ominaisuuksiin kuuluu rytmihäiriökohtausten pitkittyminen ajan kuluessa. Jos eteisvärinä on oireeton, tai aiheuttaa vain lieviä tuntemuksia, rytmihäiriö on saattanut olla vallitsevana jo kuukausia tai vuosiakin ennen sen toteamista. Pitkään jatkunutta eteisvärinää voi vielä yrittää kääntää rytminsiirrolla eli kardioversiolla. Kuitenkin, mitä pidempään rytmihäiriö on jatkunut, sitä vaikeampaa sitä on enää saada pois, joten […]
Lue artikkeli