Hyppää sisältöön

Search

Archive

Maista, maista mansikkaa – ja muita kesämarjoja

Itämeren terveyttä edistävässä ruokavaliossa suositellaan syömään marjoja vähintään 200 grammaa päivässä. Marjoja kannattaakin nautiskella mahdollisuuksien mukaan monipuolisesti. Vaihtelua saa myös ideoimalla erilaisia käyttötapoja. Suomalaiset kesämarjat maistuvat mainiosti sellaisenaan, mutta ne voi sujauttaa myös marjamaitoon, smoothieen, rahkaan tai piirakkaan. Marjoissa on runsaasti liukoista kuitua, joka muun muassa vaikuttaa edullisesti sokeriaineenvaihduntaan, alentaa kolesterolia ja lisää kylläisyyden tunnetta. Esimerkiksi 100 grammassa mansikoita kuitua on […]

Lue artikkeli

Huolehdi kesällä riittävästä juomisesta

Liian vähäinen juominen tuntuu usein uupumuksena ja voi aiheuttaa muun muassa päänsärkyä, ummetusta ja suun kuivumista. Elimistöstä 60–70 prosenttia on vettä. Vesi säätelee elimistön lämpötilaa, ja vettä poistuu elimistöstä hien, virtsan, ulosteen ja hengityksen kautta. Vedellä on rooli myös esimerkiksi ravintoaineiden imeytymisessä, eri aineiden tasapainon ylläpidossa ja lukuisissa kemiallisissa reaktioissa. Nestettä tarpeen mukaan Sopivalle nesteen […]

Lue artikkeli

Aktiiviseksi liikkujaksi

Sydänliitto on ottanut tehtäväkseen liikuntapolkumallin valtakunnallisen levittämisen. Sepelvaltimotautia sairastavan liikuntapolut eivät ole aina selvät tai niitä ei ole olemassa. Sydänliiton Liikuntapolkua pitkin aktiiviseksi liikkujaksi -hankkeessa rakennettiin palvelupolku sepelvaltimotautia sairastavan liikuntaohjaukseen. Malli on kaikkien toimijoiden käytössä ja sovellettavissa kaikkiin kuntiin sekä muiden sairausryhmien käyttöön. Liikuntaohjaus usein liian varovaista Säännöllinen liikunta kuuluu sepelvaltimotaudin ehkäisyyn, hoitoon ja kuntoutukseen. […]

Lue artikkeli

Tunne arvosi – mittaa verenpaineesi

Yksittäinen kertamittaus on suuntaa antava. Jos yksittäisessä mittauksessa herää epäily kohonneesta verenpaineesta, lasketaan todellinen verenpainetaso viikon ajan aamuin-illoin tehtyjen kaksoismittausten keskiarvo. Seurannassa riittää neljän päivän jakso. Tilanteen mukaan mittaussarja uusitaan vuosittain, muutaman kuukauden välein tai kuukausittain. Kummasta kädestä mitataan? Minkälaisella mittarilla? Mikä on luotettava verenpaineen mittaustekniikka? Lue lisää verenpaineen mittaamisesta. Ihanteellinen verenpaine Verenpainetasot ovat Suomessa […]

Lue artikkeli

Suojaako sauna sydäntä?

Suomalaisille sauna on tärkeä osa arkea ja juhlaa. Saunomme kotona ja mökillä, lenkin jälkeen ja ihan muuten vaan. Saunassa mieli lepää, lihakset rentoutuvat ja arjen kiireet unohtuvat. Saunan jälkeen olemme onnellisia ja stressikin helpottaa. Saunominen on sydänsairastuneellekin turvallista, kun ottaa huomioon muutamia asioita. Lämpö laajentaa verisuonia, jolloin pulssi kiihtyy ja verenpaine laskee. Syke voi nousta […]

Lue artikkeli

Hyvää mieltä luonnosta

Yli kahden tunnin luonnossa oleilun jälkeen elimistön immuunipuolustusjärjestelmä vahvistuu. Yli viisi tuntia kuukaudessa luonnossa oleilevilla on huomattu myös mielialan kohentumista ja positiivisten tunteiden lisääntymistä. Luonnossa liikkuessa on helpompi kokea läsnäoloa. Meillä on taipumuksena elää päämme sisällä. Ajattelemme koko ajan tulevaa tai mennyttä. Luonnossa aistimme aukeavat ja kokemuksemme tästä hetkestä syventyvät. Ajatusten voi antaa kulkea kuten […]

Lue artikkeli

Ulkona touhuaminen on parasta

Kevään merkkejä kannattaa pysähtyä katsemaan ja ihastelemaan. Lasten kanssa luonnossa puuhailuun voi keksiä monenlaisia leikkejä. Pihatyötkin sujuvat lasten kanssa, kun antaa lapselle omat työtehtävät ja keksii hauskan tittelin, esimerkiksi Haravointi-mestari tai Ojankaivuu-päällikkö. Pihaleikissä toimivat vanhat leivontakulhot ja kevään aarteista voi tehdä leikkiruokaa, jota myydään kahvilassa. Myös vauhdikkaammat leikit ovat lapsista hauskoja ja aikuisen leikkiminen mukana […]

Lue artikkeli
Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi