30 vuotta tahdistettua elämää
Teemu Heinosen talo sijaitsee metsän keskellä, 18 kilometriä Heinolan keskustasta. Hän muutti sinne vajaat kymmenen vuotta sitten, mutta paikka on tuttu jo lapsuudesta. – Isovanhemmat asuivat aikanaan tien toisella puolella ja isäni on jopa syntynyt siellä savusaunaan. Aikaisemmin tämä talo oli meillä kesämökkinä, mutta olen kunnostanut ja laajentanut sen ympärivuotiseen käyttöön. Heinonen kertoo viihtyvänsä parhaiten […]
Lue artikkeli12.1.2017
Kansallismuseon elinvoima kumpuaa etsimisestä
Suomen kansallismuseon ylijohtaja, taidehistorioitsija, FT Elina Anttila, mitkä kansallismuseon tulisieluisten taustahahmojen ja perustajien visioista ovat kestäneet tähän päivään? – Kansallismuseon luonne ja tehtävä ei ole koskaan ollut itsestäänselvyys. 1800-luvulta lähtien museo on muotoutunut erilaisten painopisteiden ja näkökulmien tuloksena. Kyky etsiä uusia toimintatapoja ja tavoitteita on keskeinen osa museon elinvoimaa vielä tänäkin päivänä. – Erilaisista visioista […]
Lue artikkeli10.1.2017
Mikko Syvänne tuntee sydänpotilaat
Sekä luentoyleisön että Sydämen lukijoiden kysymyksistä välittyy se, miksi sosiaali- ja terveydenhoitoa on jo pitkään yritetty järjestää uudelleen. Kovin usein Sydänliiton asiantuntijaa lähestytään, koska vastaanotolla ei ole saatu hoitoa, kysymyksiin ei ole saatu vastauksia tai annetuista vastauksista ei ole saatu tolkkua. Mikko Syvänne toivoo, että meillä olisi sote-uudistuksen tuloksena vahva perusterveydenhuolto, ja että perus- ja […]
Lue artikkeli9.1.2017
Pohjois-Karjalaan sote tuli jo
Kuosmasen mukaan ponnin Siun soten valmisteluun tuli valtakunnallisen ratkaisun valmistelusta. Silloin tehtiin neljän sairaanhoitopiirin selvitys siitä, ratkaisisiko yhdistäminen ongelmia. – Tulos oli, että rakenteellisia sote-kysymyksiä yhdistyminen ei ratkaisisi. Pohjois-Karjalan kunnissa todettiin, että meidän on pakko miettiä omia ratkaisuja, kun rahat on loppu. Täällä haluttiin turvata lähipalvelut. Vähän omahyväisesti tuumattiin, että me osataan itsekin ajatella. Terveystalous […]
Lue artikkeli5.1.2017
Kun omalla maalla ei ole annettavaa
Heti alkuun: Tiranan sydän pitää lukea loppuun asti. Vaikka tapahtumat poukkoilevat kaupungista toiseen, jopa Helsinkiin, avautuu tapahtumien kulku vasta lopussa. Lukija kaipaa selitystä, ja hän saa sen. Pajtim Statovcin Tiranan sydän kertoo tarinoita Albaniasta ja albaaneista sekä raunioituneista taloista, jotka joskus olivat koteja. Nuori Bujar kuuntelee isänsä kertomuksia Albaniasta. On 1990-luvun alku. Sitten isä sairastuu, […]
Lue artikkeli2.1.2017
- 1
- 2