Hyppää sisältöön

6 posts found.

Date selected: syyskuu 2021

Clear search

Search

Archive

Niin kuin taivaassa – tosiaankin!

Ohjaaja Jakob Höglund kertoi keväisenä aamuna ohjaamastaan musikaalista Niin kuin taivaassa. Jakob näki musikaalin Tukholmassa vuonna 2018 ja ihastui. Hän itse on kotoisin pienestä Pietarsaaren kaupungista. Viulunsoiton lisäksi hän lauloi kirkkokuorossa, kuten musikaalissakin tehdään. Jakob samaistui myös lapsuuden kotiseudulle palaavaan kapellimestariin. Jakob halusi ohjata musikaalin Helsingissä. Tuosta haastattelusta lähtien olen odottanut, että koronapandemia hellittää ja […]

Lue artikkeli

Marjat apuna matala-asteisen tulehduksen vähentämisessä

Monen suomalaisen aamupalaan kuuluvat marjat kaurapuuron päällä. Mutta kuinka paljon marjoja tulee syötyä viikoittain? Mikä on riittävä määrä marjoja, jotta niiden syöminen vaikuttaa edullisesti terveyteemme? Mikä marjoista oikein tekee niin terveellisiä? On yleisesti tiedossa, että ruokavalion tulisi olla värikästä ja monipuolista. Mikä olisikaan luontevampi tapa meille suomalaisille lisätä värejä lautaselle kuin marjojen avulla. Marjoissa on […]

Lue artikkeli

Vihdoinkin tavataan, vertaiset!

Sydänristeily on odotettu kohtaamispaikka. Piia Vilén, 47, ei ole tavannut koronarajoitusten aikaan muita sairastuneita. Hänen mielestään vertaistuki on toiminut hyvin myös Facebookin kautta. Toki hän jo kaipaa muiden näkemistä. Nyt hän osallistuu Varsinais-Suomen sydänpiirin järjestämälle risteilylle lokakuussa, jossa työikäiset sairastuneet pääsevät tapaamaan toisiaan ja kuulemaan asiantuntijoiden luentoja. – Ennen koronaa ehdittiin facebookryhmäläisten kanssa tapaamaan kahteen […]

Lue artikkeli

Keho näyttää tunteesi

Tunteet näkyvät kehossa. – Kun ihminen odottaa jotain mieluisaa tapahtumaa, hänen kehonsa virittyy avoimeksi ja vastaanottavaiseksi, kun taas pelko saa kehon sulkeutumaan ja vetäytymään kasaan, Juha Siira ja Mikael Saarinen kertovat. Juha Siira on kipupsykologi, psykoterapeutti ja kouluttaja. Mikael Saarinen taas filosofian tohtori ja psykoterapeutti, joka on tehnyt väitöskirjan tunneosaamisesta. Heidän kirjansa Tunteet kehossa. Ymmärrä […]

Lue artikkeli

Maarit Lassander: Stressi ja taloudellinen hyvinvointi liittyvät yhteen

Oman talouden ymmärtäminen on elämäntaito, jolla on kauaskantoisia vaikutuksia, kirjoittaa psykologi ja psykoterapeutti Maarit Lassander kirjassaan Rahaviisaus. Mitä jokaisen tulisi tietää rahasta ja mielen hyvinvoinnista (Atena 2020). – Talouden ymmärtäminen vaikuttaa oman elämän hallintaan ja itsenäisyyteen, mahdollisuuksiin toteuttaa omia unelmia mutta myös kykyyn ymmärtää muiden taloudellisia ongelmia. Lassander puhuu taloudellisesta hyvinvoinnista. Usein sillä tarkoitetaan riittävää […]

Lue artikkeli

Suomen Ladun syyskalenteri – Ulkoiluvinkkejä syyskuun jokaiselle päivälle

Suomen Latu on tänään julkaissut verkkosivuillaan syyskalenterin, jonka ”luukuista” avautuu päivittäin uusi ulkoiluvinkki koko syyskuun ajan. Syyskuun ensimmäinen vinkki on metsäkuntosali – kuntosali, joka ei vaadi jäsenyyttä ja on vielä kaiken lisäksi aina auki! Luvassa on luontoparkourin, hämärähommien ja ulkoseurapelien lisäksi vinkkejä monille tuttuihin lajeihin: soutuun, melontaan, polkujuoksuun, retkeilyyn ja maastopyöräilyyn. – Syyskalenteri on Suomen […]

Lue artikkeli
Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi