Espoon Sydänmessut pyörivät vapaaehtoisvoimin
Hannu Niemelä ja Maria Paloheimo valmistelevat Sydänmessujen sisältöjä ja järjestämistä yhdistyksen alaisuudessa toimivassa messutyöryhmässä. Kahden vuoden välein järjestettävien messujen suunnittelu vie aikansa. – Kun messut on järjestetty maaliskuussa, niin ryhdymme jo heti saman vuoden syksynä suunnittelemaan seuraavia, kertoo Hannu. Voimaa vapaaehtoisuudesta Vaikka messujen suunnittelu vie aikaa, ei työ paina vapaaehtoisia. – Tuntuu hyvältä, kun luennot […]
Lue artikkeli26.2.2019
Sydänryhmän ohjaaminen palkitsee
Jouko Takaranta oli itse osallistunut Sydänsairaus ja mielen hyvinvointi -ryhmään ennen kuin aloitti ryhmän vetäjänä. Hän oli saanut ryhmästä itselleen suuren avun. Omasta kokemuksesta syntyi ajatus, että ”olisi hieno asia, jos vaan voin jotenkin auttaa muita”. Niinpä hän päätti lähteä rohkeasti kokeilemaan. Myös Aino Mäkeläisellä on omakohtainen kokemus vertaistuesta ja sen voimasta. Halu auttaa ja […]
Lue artikkeliKupkan taiteessa soi musiikki
Aikanaan František Kupka (1871–1957) oli yksi eturivin taiteilijoista, jotka siirtyivät abstraktiin taiteeseen jo varhaisessa vaiheessa 1900-luvun alussa. Vuonna 1912 Kupka kohautti töillään Pariisin syyssalongissa. Silloin hänen kaksi täysin ei-esittävää Amorfa-sarjan teosta oli ensimmäistä kertaa esillä yleisölle. Ennen vuoden 1912 kohua Kupkan tuotantoon kuului esimerkiksi Pianon koskettimet, Järvi, joka on käännekohta taiteilijan tuotannossa. Maalauksessa Kupka yhdistää […]
Lue artikkeli25.2.2019
Kirjasto on Sallan sydän
Sallan kunnassa Itä-Lapissa kirjastosta on luotu monipuolinen kunnan keskus. Kirjasto tekee yhteistyötä niin päiväkodin, koulun kuin vanhainkodin kanssa, ja se tarjoaa kuntalaisille harrastustiloja – sekä tietenkin kirjoja, musiikkia ja elokuvia lainaan. Kirjastossa kokoontuu kansalaisopiston Käsityökirjasto ja nuoret voivat käydä siellä mediatilassa pelaamassa. Esikoululaisille on joka vuosi muun muassa juhlalliset itsenäisyyspäivän etkot. Kirjastosta saa lainata vaikkapa […]
Lue artikkeli19.2.2019
Laajennettu ja ohitettu – monen matkan mies
Operaatio oli pieni, se muutti aika lailla elämää, Leo Kilpeläinen muistelee. Monenlaista matkaa elämässään tehnyt mies alkoi ajatella kuntoa ja kuntoilua uudesta vinkkelistä ja miehen ruokavalio vaihtui kevyempään kuosiin. Reilu vuosi sitten rinnassa alkoi taas poltella. Rintakipu yltyi. Lahdessa lääkärit pohtivat uutta pallolaajennusta, mutta Helsingin tohtorit totesivat toisin: – Tuli kutsu ohitusleikkaukseen. – Ne tekivät […]
Lue artikkeliSopiva liikuntalaji löytyi sydänyhdistyksestä
Koulussakaan liikunta ei oikein sytyttänyt, vaikka Kyllikki osallistui kaikkeen. Myöhemmin selvisi, että syynä oli synnynnäinen sydänvika. Kyllikki oli saanut ohjeen, että voi mennä kaikkialle, minne pääsee autolla. Vasta vuoden 2003 avosydänleikkauksen jälkeen hänelle tuli mieleen, että liikuntaa voisi lisätä. Lääketieteen kehittyessä omasta sydänsairaudesta tuli uutta tietoa. Syöpähoidot olivat myös osaltaan heikentäneet sydämen toimintakykyä. Kyllikki tarvitsi […]
Lue artikkeli18.2.2019
Vertainen ymmärtää toista sairastunutta
On maanantai joulukuun 28. vuonna 2015. Tuona aamuna Ilkka Pilpolan kaurapuuron valmistus jää kesken. Raastava kipu rinnassa ja kylmähikisyys säikäyttävät. Avopuoliso oli lähtenyt töihin, joten Pilpola patistaa tytärtään pukemaan ulkovaatteet päälle. Tytär täytyy saada äidille hoitoon, Pilpolan mielessä pyörii. Kolmen kilometrin matka omalla autolla sujuu tuskaisesti. Äidiltä matka jatkuu Mynämäen terveyskeskukseen, jossa kipu vain yltyy. […]
Lue artikkeliTutkija tarjoaa liikuntapilleriä jokaiseen päivään
Oulun yliopistollisen sairaalan ja Oulun yliopiston tutkimuskeskuksessa on tutkittu dosentti Mikko Tulpon johdolla liikunnan vaikutuksia sydämen sykkeeseen ja verenpaineeseen, terveyden kannalta määrällisesti ja laadullisesti riittävää liikunta-aktiivisuutta sekä aktiiviseen liikkumiseen kannustavaa teknologiaa. Tutkimuksessa selvitettiin, mitä vaikutuksia puolen tunnin reippaalla kävelyllä tai juoksulla kahdeksan viikon harjoitusjakson aikana on syketasoon ja sen mukana sydämen kuormitukseen. Nettovaikutus oli kuusi […]
Lue artikkeli15.2.2019
Hyvä sydän pitää kehon terveenä ja toimintakykyisenä
Dementiaa on opittu pelkäämään, mutta Timo Strandberg muistuttaa, että dementia on muistisairauden loppuvaihe, jota voidaan useimmiten ehkäistä tai lykätä myöhemmäksi elintavoilla. Myös muita vanhuusiän sairauksia, kuten hauraus-raihnausoireyhtymää eli gerasteniaa, kaatumisia ja osteoporoottisia murtumia, kroonista kipua ja inkontinenssia on mahdollista ehkäistä samalla kun ehkäistään sydän- ja verisuonisairauksia. Useimpia muistisairauksia on mahdollista ehkäistä – Yleensä ajatellaan kognitiivisten […]
Lue artikkeliOnko sinulla todettu eteisvärinä?
Kysely eteisvärinästä toteutetaan anonyyminä, eli vastauksista ei voi tunnistaa yksittäisiä vastaajia. Vastaajien kesken arvotaan kylpylälahjakortti Holiday Club -kylpylään (arvo noin 140 €). Kiitos avustasi! Eteisvärinä, eli ”flimmeri” on tavallinen rytmihäiriö. Vuonna 2010 sitä poti arviolta 33,5 miljoonaa ihmistä maailmassa, ja ennusteen mukaan vuonna 2050 jo yli 60 miljoonalla ihmisellä on eteisvärinä. Vaikka rytmihäiriön nimi onkin […]
Lue artikkeli- 1
- 2