Hyppää sisältöön

10 posts found.

Date selected: huhtikuu 2025

Clear search

Search

Archive

Tags

Intohimona jääkiekko sydänsairaudesta huolimatta

Lähes koko ikänsä jääkiekkoa pelanneen kohta 70-vuotiaan Juha Stenin pelaaminen ei loppunut sydänsairausdiagnoosiin. – Alkuun jännitin, pystynkö liikkumaan samaan tapaan sydämen tahdistimen kanssa. Mitä jos se kolhiintuu ja menee rikki? Juha kuvailee tuntemuksiaan. Juha sairastui eteisvärinään työssä ollessaan. 15-vuotinen sydänmatka on kuljettanut eteen lukuisia rytminsiirtoja, tahdistimen asennuksen, katetriablaation ja sepelvaltimotaudin. Jokaisen kynnyksen yli Juha on […]

Lue artikkeli

Sydänkuntoutusta viimeisen 70 vuoden aikana

Sydäntautiliitolle 1960-luvu oli  laajan tutkimustyön ja kuntoutustoiminnan aikaa. Työterveyslaitoksen kuntoutusosastolla tehtiin Työterveyslaitoksen ja Sydäntautiliiton yhteistyönä kuntoutustutkimusta, jossa etsittiin menetelmiä suomalaisten sydänpotilaiden kuntouttamiseen. Osastoon toimintaan kuului jälkihoito, fysioterapia, työkykyisyystutkimukset, sosiaalinen neuvonta ja työllistämistoimenpiteet. Kuntoutettavat olivat osastolla 2–4 viikkoa, noin 80 % heistä palasi työelämään. Yleisesti Suomessa omaksuttiin Euroopan maita aikaisemmin edistyksellinen ajatus, jonka mukaan infarktin saanut […]

Lue artikkeli

Vähäinenkin liikunnan lisäys tuo merkittäviä terveyshyötyjä – ota teknologia avuksesi

Liikunta on jokaiselle tärkeää sekä fyysisen että henkisen terveyden ja hyvinvoinnin vuoksi. Erityisen tärkeään rooliin liikunta nousee kuitenkin eri sairauksien hoidossa ja sairauden uusiutumisen tai pahenemisen ennaltaehkäisyssä. Sydänsairaudet eivät tee tässä asiassa poikkeusta, vaan ovat juuri tärkeimpiä esimerkkejä siitä, millaisessa tilanteessa liikunnalla on tärkeä elämänlaatuun sekä jopa elinajanodotteeseen vaikuttava rooli. Kynnys liikunnan harrastamiseen voi kuitenkin […]

Lue artikkeli

Liikuntaneuvonnasta avaimet elintapamuutokseen

Suomalaisista työikäisistä valtaosa eli 74 % ei liiku terveytensä kannalta riittävästi. Tämä tarkoittaa noin 2,5 miljoonaa ihmistä ja yhtä montaa erilaista tarinaa siitä, miksi esimerkiksi työpäivän jälkeen sohva kutsuu enemmän kuin lenkkitossut tai kuntosali. Väsymys, ruuhkavuodet, sairaus, huonot liikuntakokemukset, häpeä omasta kehosta – syitä liikkumattomuuteen on monia, ja kaikki syyt ovat kokijalleen yhtä tosia. Siitäkin […]

Lue artikkeli

Massiivinen sydänkohtaus yllätti heinäkuun helteellä

Tarja Vihervaara kantoi, rehki ja siivosi. Hän auttoi tyttärensä muutossa Tampereella. Ukkosen tuntu painosti päivää. Päivän mittaan olo muuttui raskaaksi, oli hankala hengittää ja rintaan sattui. Kotona Hämeenlinnan Harvialassa Tarja kävi suihkussa ja otti särkylääkettä mutta mikään ei helpottanut. Olo muuttui lopulta karmeaksi, Tarja kuvailee. – Tuntui kuin metallipanta olisi kiristynyt rinnassa, kipu levisi leukaan […]

Lue artikkeli

Sydänlihassairaus katkaisi Eetun urahaaveet

Saipan jääkiekkotreenit oli ohi. Olo oli ollut jo pelin aikana vähän erikoinen, Eetu Ikonen kertoo. Parin päivän päästä koronatesti näytti positiivista ja nuorukainen jäi kotiin. Karanteenin jälkeen pari treeniä sujui ”ihan hyvin”. Erään treenin jälkeen koppikäytävällä Eetun syke nousi todella korkealle ja rintaan sattui. Olo tuntui muutenkin huonolta. Yöunet auttoivat ja kaikki tuntui olevan hyvin. […]

Lue artikkeli

Liikuntasuhdetta etsimässä

On kaunis talvipäivä ja täydellinen keli hiihtoretkelle. Auringonpaiste hellii hiihtäjiä, ja vastaantulijoiden hymyt paljastavat, että en ole ainoa nautiskelija. Hieman yllättäen muistot lapsuuden hiihtoretkiltä palautuvat mieleeni. Meillä jokaisella on oma ainutlaatuinen liikuntahistoriamme, jonka kautta olemme päätyneet tapaamme liikkua tai olla liikkumatta. Erilaiset liikkumisen kokemukset vaikuttavat siihen, millainen suhde meillä on liikkumiseen sekä tapaamme nähdä ja […]

Lue artikkeli

Uusi liikuntalaji vei mennessään – Sydänkuntoutujat padelkentällä

Sydänsairaus ei estä uuden liikuntalajin aloittamista. Viikottain Helsingin Sydänkuntoutuksen innokas ryhmä tapaa padelkentällä. Elokuussa 2022 olin Pirkkolan urheilupuistossa kartoittamassa ulkoilureittiä Helsingin Sydänkuntoutuksen väelle. Piipahdin vilkaisemaan upouutta liikuntahallia, mutta ovet näyttivät olevan lukossa. Juuri kun olin kääntymässä pois, huomasin nuoren miehen kantavan laatikoita sivuovesta. Hallin manageri kertoi menevänsä padelhallille ja toivotti minut tervetulleeksi mukaan. Astuessani sisään […]

Lue artikkeli

Sydänsairaudet ja liikunta

Olemalla arjessa liikunnallisesti aktiivinen ja liikkumalla säännöllisesti on hyvä mahdollisuus vaikuttaa sydänsairauteen ja sitä pahentaviin riskitekijöihin sekä jopa hidastaa sairauden etenemistä. Liikkumisella voi vaikuttaa arjessa jaksamiseen, toimintakykyyn ja hyvinvointiini sekä mielen hyvinvointiin. Jos liikkuminen on jäänyt vähälle, on hyvä muistaa, että liikunnan aloittaminen kannattaa aina. Jo pienikin liikunnan määrä on hyväksi. Itselle mieluinen liikunta ja […]

Lue artikkeli

Kevättä havainnoimassa

Miten kevätseurantaan osallistutaan? 1. Kevätseurantaan voi osallistua kuka tahansa luonnosta kiinnostunut. Kaikkia seurantalajeja ei tarvitse tuntea. Yksittäisetkin havainnot ovat arvokkaita. Tervetuloa mukaan! Keräämme kahdenlaisia havaintoja: ensihavaintoja ja Kevätseuranta-viikonloppujen havaintoja. Ensihavainto tarkoittaa kevään ensimmäistä havaintoasi jostakin Kevätseuranta-lajista. Ensihavainnon voi ilmoittaa milloin vain. 2. Voit ilmoittaa Kevätseuranta-havaintosi missä ja milloin vain iNaturalist-sovelluksen kautta. Voit myös liittyä mukaan Kevätseuraajaksi: […]

Lue artikkeli
  • 1
  • 2
Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi