Hyppää sisältöön

10 posts found.

Date selected: syyskuu 2020

Clear search

Search

Archive

Timo ja Marjatta Sarpaneva elämän vuoristoradassa

”Oliko sinun mielestäsi isällä muuta elämää kuin työ?”, Marjatta Sarpaneva kertoo kysyneensä pojaltaan jokunen vuosi sitten. ”Ei ollut”, poika vastasi miettimättä hetkeäkään. Marjatan ja Timon kohtaaminen Syyskuun lopussa ja lokakuun alkupuolella oli satanut pitkään, Marjatta kertoo kirjassaan. Tuolloin hän oli 15-vuotias ja saanut työpaikan mainostoimiston lähettinä kesäkuussa 1960. Eräänä sateisena päivän Marjatta oli kävellyt vähän […]

Lue artikkeli

Sydän2020 – Hyvinvointirannekkeet ja -teknologia rytmihäiriön tunnistamisen apuna

Hyvinvointirannekkeet ja -teknologia rytmihäiriön tunnistamisen apuna Nykyaikana kuluttajien on helppo hankkia erilaista hyvinvointiteknologiaa esim. älyrannekkeita, verenpainemittareita. Osalla laitteista pystyy tarkastelemaan myös sydämen rytmiä ja ne tunnistavat yleisimpiä rytmihäiriöitä. HUS Sydän- ja keuhkokeskuksen rytmikardiologian ylilääkärinä toimiva Pekka Raatikainen kertoo näistä laitteista ja siitä voiko niihin luottaa.  Mitä hyötyä ja mitä rajoituksia on? Kardiologi Raatikainen on ollut […]

Lue artikkeli

Sydän2020 – Pilleriä poskeen

Pilleriä poskeen. Ovatko kaikki sydänlääkkeet tarpeellisia? Sydänlääkkeet ovat olennainen osa sydänsairauksien hoitoa omahoidon rinnalla. Kardiologi Markku Pentikäinen kertoo luennossaan, mitkä seikat ovat tärkeitä lääkehoidon toteuttamisessa ja ovatko kaikki sydänlääkkeet tarpeen. Markku työskentelee Helsingin- ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin Sydän- ja keuhkokeskuksessa osaston ylilääkärinä ja hoitaa päivittäin sydänsairaita.  Hän kiteyttääkin lääkehoidon ydinasian: Vain otettu lääke auttaa!     […]

Lue artikkeli

Samuel Harjanne toi Päiväni murmelina -musikaalin näyttämölle

Hermoja raastavaa aikaa, myöntää suurmusikaalien ohjaaja Samuel Harjanne. Takana on Helsingin kaupunginteatterin musikaalikomedia Päiväni murmelina -ensi-iltaesitys. – Teoksessa on tärkeää sen sydän, se miten ihania ja herttaisia ne ihmiset ovat tuossa amerikkalaisessa pikkukylässä. Ensi-illassa se sydän löytyi. Työpainetta lisäsi epävarmuus siitä, pääseekö esityskausi ylipäätään alkuun. – Se, että esitys saatiin läpi, on meille kaikille iso […]

Lue artikkeli

Ilmoittaudu sydänyhteisön aktiivien keskusteluryhmään 1.10.2020: TOIMINTAA POIKKEUSAIKANA

Sydänyhteisön aktiiveille tarkoitettu keskusteluryhmä: Sydänyhteisön aktiivien kuuleminen – Toimintaa poikkeusaikana. 1.10. klo 15.15-16.15 Yhteiskunta muuttuu ja haastaa aika ajoin myös koko sydänyhteisöä keksimään uusia toimintatapoja, joilla tavoittaa ihmisiä. Tule keskustelemaan ja innostumaan uusista toimintaideoista. Tehdään sydäntyötä yhdessä! Ilmoittauminen on päättynyt.  

Lue artikkeli

Ilmoittaudu sydänyhteisön aktiivien keskusteluryhmään 29.9.2020: PALKITSEMISEN KEINOT

Sydänyhteisön aktiiveille tarkoitettu keskusteluryhmä: Sydänyhteisön aktiivien kuuleminen – Palkitsemisen keinot. 29.9. klo 13-14 Jäsenet ovat sydänyhteisön keskeinen voimavara. Kiitos sinulle, kun olet mukana toiminnassa. Äänesi on tärkeä, joten tule keskustelemaan ja ideoimaan sydänyhteisön palkitsemisen keinoja. Ilmoittautuminen on päättynyt.    

Lue artikkeli

Ilmoittaudu kaikille avoimeen keskusteluryhmään 1.10.2020: MISTÄ LÖYTÄÄ VOIMAVAROJA TOIPUMISEEN?

Kaikille avoin keskusteluryhmä: MISTÄ LÖYTÄÄ VOIMAVAROJA TOIPUMISEEN? 1.10. klo 14.00-15.00 Tule keskusteluryhmään pohtimaan, mistä voisit löytää toipumiseen tarvittavia voimavaroja, kun sydän on sairastunut. Yhdessä löydämme niitä varmasti! Ilmoittaudu on päättynyt.  

Lue artikkeli

Ilmoittaudu kaikille avoimeen keskusteluryhmään 1.10.2020: LIIKUNTA KUNTOUTUMISEN TUKENA

Kaikille avoin keskusteluryhmä: LIIKUNTA KUNTOUTUMISEN TUKENA 1.10. klo 12.00-13.00 Liikunnan avulla pystymme kohentamaan niin mielenhyvinvointia ja toimintakykyä kuin elämänlaatuakin. Tule yhdessä pohtimaan, miten sinä voisit löytää liikkumisen ilon, minkälainen liikunta sopii sinulle ja mistä saat tarvittaessa tukea mahdollisiin pulmatilanteisiin. Ilmoittaudu on päättynyt.    

Lue artikkeli

Ilmoittaudu työikäisten keskusteluryhmään 26.9. tai 1.10.2020: KUN PERHEESSÄ VANHEMPI SAIRASTUU

Keskusteluryhmä työikäiselle: KUN PERHEESSÄ VANHEMPI SAIRASTUU 26.9. kello 16.15-17.15 tai 1.10 kello 18.00-19.00 PERUTTU Vanhemman sairastuminen sydänsairauteen koskettaa koko perhettä.  Sairaus herättää kaikissa perheenjäsenissä kysymyksiä ja tunteita. Sairaus voi muuttaa perheen arkea, perheenjäsenten tehtäviä ja rooleja.  Tule mukaan kuuntelemaan Riikka Jaakkolan ja Ilkka Pilpolan kokemuksia ja keskustelemaan pienryhmissä yhdessä samankaltaista kokeneiden kanssa.   Ilmoittautuminen ryhmään […]

Lue artikkeli

Ilmoittaudu työikäisten keskusteluryhmään 26.9. tai 1.10.2020: ROHKAISTU LIIKKUMAAN

Keskusteluryhmä työikäiselle: ROHKAISTU LIIKKUMAAN 26.9. kello 10.00-11.00 tai 1.10 kello 19.10-20.10 PERUUTETTU Uskallatko liikkua sydänsairautesi kanssa? Jätätkö mieluummin liikunnan väliin, kun se pelottaa? Tule mukaan kuulemaan toisia samojen ajatuksien kanssa kamppailevia ihmisiä ja keskustelemaan, miten liikkuminen onnistuu mukavasti sydänsairaudesta huolimatta. Tule ja löydä sinua rohkaisevat vinkit. Asiantuntijoina Annukka Alapappila ja Markku Holmi Sydänliitosta.   Ilmoittautuminen […]

Lue artikkeli
  • 1
  • 2
Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi