Hyppää sisältöön

Search

Archive

Hautajaismusiikki murroksessa

Musiikin tohtori Anne-Marie Grundsténin väitöskirja ”Hautausmusiikki ja sen valinta Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suomenkielisissä seurakunnissa” tuo esiin kanttorien näkemyksiä musiikin toteutuksesta. – Olen itse kanttorina soittanut nelinumeroisen luvun hautauksia ja halusin ottaa selville, mitä eri puolilla Suomea soitetaan. Oli hämmästyttävää, ettei kukaan aikaisemmin ole tutkinut tätä, hän sanoo. Tutkimustaan varten Grundstén haastatteli 161 kanttoria eri puolilta […]

Lue artikkeli

Myötätuntoisessa ympäristössä ihminen on kukkeimmillaan

Myötätunto on iso sana, mutta pieni teko. Vaikutus on kuitenkin huomattava. – Myötätunto on faktisesti elämän ja kuoleman kysymys. Pienen lapsen eloonjääminen ja kehitys ovat vanhemman ja ympärillä olevan yhteisön myötätunnon varassa. Ympäristö joko vahvistaa tai sammuttaa yksilön kykyä toimia myötätuntoisesti muita kohtaan, kirkkososiologian professori ja hyvinvoinnin dosentti Anne Birgitta Pessi sanoo. Pessin johtama suomalainen […]

Lue artikkeli

Ruuasta puhumisen vaikeus

Kaiken lähtökohta on se, kun kuulet lauseen ”Mä en nyt ihan ymmärrä tätä, mutta…” Mitä ikinä mutta-sanan jälkeen tuleekaan, on perustelematonta, sillä jollei jotain ymmärrä, miten kyseisestä aiheesta voi esittää pätevän argumentin. Kokemus ja tiede eivät ole toisiaan poissulkevia, Kettunen painottaa, mutta yleisellä tasolla asioista puhuttaessa eivät kokemukset riitä perusteluiksi. Ihmisiltä myös puuttuvat argumentaatiotaidot ja kyky […]

Lue artikkeli

Taiteilijan muotokuva – uskosta, toivosta ja tahdonvoimasta

Ritva Holmberg (1944-2014) menehtyi syöpään Terho-kodissa läheistensä ja mitä ilmeisimmin enkelien ympäröimänä. Sitä ennen hän oli ehtinyt tehdä uran dramaturgina, ohjaajana, teatterilegenda Kalle Holmbergin puolisona ja teatterijohtajana sekä Suomessa että Ruotsissa. Hän oli laajasti sivistynyt, paljon matkustellut henkilö, vauhdikas ja sosiaalinen, ja päälle päätteeksi vielä äiti ja isoäiti. Tytär Annina kirjoittaa äitinsä elämäkertaa sekä elämäkerturin […]

Lue artikkeli

Tuhansien laulujen mies

– Vuosien varrella lauluja on syntynyt kaikkiaan noin 8 000. En ole koskaan tarkkaan laskenut niitä, olenhan levytysten lisäksi tehnyt paljon töitä myös teattereille, televisiolle, erilaisiin tilaisuuksiin sekä radioon, sanoittaja Vexi Salmi kertoo. Myös sydän-sana esiintyy suosituimmissa iskelmäteksteissä. – Ihmisethän kuvittelevat sydämen olevan tunne-elämän keskus. Tunteet tulevat sydämestä, mikä nyt ei aivan pidä paikkaansa, mutta… Kirjoitan […]

Lue artikkeli

Kirja kohtuullisen syömisen ystäville

Kirja on kirjoitettu See how you eat -sovelluksen käytön tueksi, ja siinä avataan laajemmin ravitsemukseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin liittyviä ongelmakohtia. Kaikki kirjan tiedot ovat suomalaisten ravitsemussuositusten kanssa linjassa ja hyvinvointia sekä painonhallintaa on käsitelty monipuolisesti. Kirjan tekstit kattavat kaikki terveyden osa-alueet: pääteemoina ovat terveellinen ruoka, monipuolinen liikunta ja riittävä uni, mutta myös mielen hyvinvointi ja […]

Lue artikkeli

Merkkipäiväjuhlissa mukana viina ja sydänsairaudet

Lahden kaupunginteatterin Merkkipäivän kantaesityksen jälkeen tekee mieli vastata täydestä sydämestä: kyllä voi! Katsomiskokemusta ryydittävät sekä kyyneleet että naurun purskahdukset. Merkkipäivä alkaa valloittavan hätkähdyttävästi. Poika Topi (Aleksi Lavaste) soittaa hautajaisten jälkeen, ikävän kivistäessä, vastikään hautaan lasketun äitinsä (Petriikka Pohjanheimo) puhelimeen. Äiti vastaa – sieltä, missä kaikki oli aiemminkin hyvin. Puhelin siirtyy myös vuosia sitten menehtyneelle isälle […]

Lue artikkeli
Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi