Hyppää sisältöön

Search

Archive

Montenegrossa pää tuulettuu

Ajelemme Tivatin lentokentältä vuokraamallamme tila-­autolla turkoosina kimaltavan Kotorinlahden rantaviivaa pitkin pohjoiseen, kohti Mont­enegron vuoristoista Durmitorin kansallis­puistoa. Ennen ylös kohoavaa serpentiinitien alkua pysähdymme jaloittelemaan rannalle, ja tuskin ehdin kömpiä autosta ulos, kun innokkaimmat ovat jo vetäisseet uikkarit päälleen ja pulahtaneet veteen. Yksi heistä on helsinkiläinen muoti- ja konseptisuunnittelija Tuula, 57, jolla on edessään ensimmäinen vuoristovaellusloma sydämentahdistimen […]

Lue artikkeli

Nyrkkeilykehään sydäninfarkteista huolimatta

Marko ”Bablo” Junnilaisen laivakeikka oli ohi, ja hän matkusti Tukholmasta kohti Helsinkiä. Jo edellisenä yönä muusikko oli tuntenut outoa kipua rinnassa. Laivamatkalla olo vain paheni. – Ainut asia, joka pyöri päässäni, oli päästä autolle ja ajaa Helsingistä Lohjalle lääkäriin. Tuntui kun keuhkoni olisivat tulessa. Sydäninfartien sarja alkaa Muusikon ystävä Tuomas Perheentupa oli odottamassa Saija Varjusta […]

Lue artikkeli

Tieteellinen tutkimus ja sydäntyö innostavat edelleen

Professori Markku Savolainen tunnetaan Oulussa. Hän toimii Oulun sydänyhdistyksen puheenjohtajana ja jäsenten toiveita hän sanoo kuuntelevansa herkällä korvalla. – Jäseniä pitää kuunnella, jotta toiminta pysyy kiinnostavana. Sydänyhdistyksen toiminta perustuu vapaaehtoisten tekemään työhön, ja heidän kannustamistaan ja jaksamisen seuraamista ei saa unohtaa. Vertaistukitoiminnan, liikunnan ja kulttuurin merkitystä Savolainen korostaa. Vertaistukitoiminta on Oulussa hyvin aktiivista. Vertaistukihenkilöt käyvät […]

Lue artikkeli

Oli oireita tai ei – sydäntä tulee hoitaa

Sydänpotilaat ovat aina olleet lähellä Päivi Eskolan sydäntä. Työ sydänhoitajana on tuntunut juuri omalta, jo lähes kolmen vuosikymmenen ajan. Työssään Limingan terveyskeskuksen asiantuntijasairaanhoitajana hän tapaa asiakkaita, joista moni on hämmentynyt tietomäärästä, jota on saanut sydäntoimenpiteessä tai -tutkimuksissa käydessään. Pallolaajennuksen läpikäyneet eivät välttämättä sisäistä, että itse sairaus jäi, vaikka oireet toimenpiteellä hävisivät. On ymmärrettävää, etteivät akuutissa […]

Lue artikkeli

Lihan vähentämiseen liittyvät myytit kumoon

Ihmisen kuuluu syödä lihaa TARUA. Ihmisen elimistössä ei ole mitään fysiologista estettä, joka estäisi kasviproteiinin hyödyntämistä. Myös eläinperäisen proteiinin sisältämät välttämättömät aminohapot ovat alun perin peräisin kasveista. Eläinproteiinia syntyy kasviproteiinipitoisesta rehusta, kun kasvissyöjäeläimet syövät sitä ja käyttävät siitä vapautuvia aminohappoja omien kudostensa rakennusaineena ja energianlähteenä. Lue lisää: Kasvisruokavaliot, Terveyskirjasto Kasvisruoasta ei saa riittävästi rautaa TARUA […]

Lue artikkeli

Lihan käytön vähentäminen herättää monenlaisia ajatuksia

Tänä päivänä ei voi olla törmäämättä lihan syömistä koskevaan keskusteluun. Keskustelu on herättänyt monenlaisia tunteita ja ristiriitaisiakin ajatuksia lihan syönnin puolesta ja sitä vastaan. Terveysvaikutuksilla puolesta ja vastaan Tutkimusten perusteella punaisen lihan suurta kulutusta pidetään epäterveellisenä muun muassa sydän- ja verisuonisairauksien ja tyypin 2 diabeteksen sekä paksusuolensyövän ehkäisyn näkökulmasta. Uusimmissa pohjoismaisissa ravitsemussuosituksissa kehotetaan vähentämään terveyssyistä […]

Lue artikkeli

Tulppa-ryhmäkuntoutus teki paluun Ilomantsiin

Tulppa-kuntoutus on Sydänliiton kehittämä ja terveydenhuollon toteuttama toiminta­­malli henkilölle, jolla on sepelvaltimotauti, muu valtimosairaus tai useita riskitekijöitä. Tulpalla on pitkä historia Pohjois-Karjalassa. Ensimmäinen Tulppa-ryhmä sai alkunsa vuonna 1999 juuri Ilomantsissa. Tulppa-ryhmätoiminta väheni Pohjois-Karjalassa jo ennen koronaa. Koronan takia viimeisetkin ryhmät lopettivat. Nyt Tulppa-toimintaa on käynnistetty uudelleen, kun Pohjois­-Karjalan hyvinvointialue Siun sotelle koulutettiin 27 uutta Tulppa-ohjaajaa. […]

Lue artikkeli
Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi