Hyppää sisältöön

Search

Archive

”Pelkäsin, onko meillä edes ristiäisiä”

Lahjoita Sydänliiton joulukeräykseen, saat kiitoksena keräystunnuksen, tunnelmallisen joulukalenterin omaan tai läheisesi kotiin toimitettuna. Kun Oliver syntyi huhtikuussa 2025 Oulun yliopistollisessa sairaalassa, mikään ei viitannut terveysongelmiin. Raskausaikana kaikki tutkimukset olivat näyttäneet hyviltä. Perhe oli käynyt neuvolat ja rakenneultran kuten muutkin tulevat vanhemmat. Isosisko odotti pikkuveljeä malttamattomana. – Kun Oliver syntyi, kaikki oli oikein hyvin. Tuntui, että […]

Lue artikkeli

Statiinit ovat turvallisempia kuin moni luulee – kolesterolilääkityksessä on luvassa myös suuria uudistuksia

Kohonnutta kolesterolia on hoidettu jo yli 30 vuotta statiineilla. Ne ovat tehokkaita ennaltaehkäisemään sydänkuolemia ja infarkteja, lisäksi ne ovat edullisia. Kuitenkin monet jättävät lääkkeet käyttämättä haittavaikutusten pelossa. Statiinien haittoja pelätään turhaan Laajan tutkimusnäytön perusteella lihaksiin kohdistuvat vakavat statiinin haittavaikutukset ovat harvinaisia. Yleisimpiä ovat lievät haittavaikutukset kuten lihaskivut ja -heikkous. Julkisessa keskustelussa ja lääkepakkauksissa luetellaan monenlaisia […]

Lue artikkeli

Tiesitkö, että tärkein lenkki elvytysketjussa voit olla juuri sinä?

Kaupassa joku kaatuu äkisti lattialle. Lähellä olevat ihmiset pysähtyvät katsomaan tilannetta. Mitä pitäisi tehdä? Hetken epäröinnin jälkeen yksi paikalla olevista toimii. Hän menee auttamaan, yrittää herätellä kaatunutta ja pyytää vieressä olevaa soittamaan hätänumeroon 112. Kun käy ilmi, ettei henkilö hengitä normaalisti, hän aloittaa paineluelvytyksen ja pyytää toista selvittämään 112 Suomi -sovelluksesta löytyisikö lähistöltä sydäniskuria. Onneksi […]

Lue artikkeli

Hetki ennen valoa kuvaa vanhemman pelkoa ja hoitajien venymistä äärirajoille

Bio Rex Helsingin Hetki ennen valoa -elokuvan ensi-illassa tunnelma oli lämmin, Laura Birn kertoo. – Kuvauksista ensi-iltaan tulee melkein vuoden tauko, ja on aina ilo nähdä työryhmää ja niitä ihmisiä, joiden kanssa on jakanut todella intensiivisen, jopa intiimin ajan. Hetki ennen valoa kertoo kahden naisen kohtaamisesta keskellä hoitoalan kriisiä. Birnin esittämä erikoissairaanhoitaja Inka työskentelee lasten […]

Lue artikkeli

Varmuutta verenpaineen kotimittaukseen

Valitse oikea mansetti ja mittari Oikean kokoinen mansetti on ratkaiseva. Liian pieni mansetti voi näyttää liian korkeita ja liian suuri taas liian matalia arvoja. Olkavarsimittari on yleensä luotettavin valinta kotimittaukseen. Muista tarkistuttaa mittarin kunto säännöllisesti laitevalmistajan ohjeen mukaisesti. Huomioi mittauksen ajoitus ja edeltävä tekeminen Mittaa verenpaine aina samankaltaisissa olosuhteissa. Vältä puolen tunnin ajan ennen mittausta […]

Lue artikkeli

Sydänriskin jäljillä – ennen ensimmäisiä oireita

Työikäisten suomalaisten sydän- ja verisuonitautikuolleisuus on noin kaksi kertaa niin suurta kuin Ruotsissa ja Tanskassa. Sairastavuuden vähentämiseksi tarvitaan koko väestöön ulottuvia, laajasti käyttöön otettavia toimia, Minna Kaikkonen-Määttä kertoo. Kaikkonen-Määttä on sydän- ja verisuonisairauksien geneettisiin mekanismeihin erikoistunut professori, joka toimii kardiovaskulaarisen genomiikan professorina Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa. Hän kuuluu tutkijoihin, jotka pyrkivät selvittämään sydänsairauksien juurisyitä solutasolla. Hänen […]

Lue artikkeli

Ensihoitolääkärin työ opetti suhtautumaan elämään toisin

Ensihoitotyössä kohtaa toistuvasti äärimmäisiä tilanteita, jotka jättävät jälkensä. Heini Harve-Rytsälä kertoo muistavansa lukuisia tehtäviä, jotka ovat jääneet mieleen sekä hyvässä että pahassa. Erityisesti synnytystehtävät ovat jääneet vahvoina muistoina mieleen. – Niissä hetkissä, kun tehtävän päätteeksi maailmassa on enemmän ihmisiä kuin sinne lähtiessä, on jotain todella koskettavaa. Vanhempien ilo ja se, miten nopeasti elämä voikaan alkaa, […]

Lue artikkeli
Tietoa
Tukea
Lahjoita
Liity jäseneksi